Kalas%C3%A4%C3%A4ski%20pes%C3%A4ll%C3%A4

Olen seurannut viimeiset 5 vuotta (v. 2010 alkaen) joka kevät kalasääskiparin pesintää Tammisaaren ja Hangon välisen vanhan maantien varrella lähellä Harparskogin kylää. Kävin tämän viikon tiistaina (3.3.) paikalla ja havaitsin suureksi harmikseni, että pesäpuu oli hakkuiden yhteydessä kaadettu, vaikka puuhun oli kiinnitetty kyltti, missä ilmoitettiin pesäpuun olevan rauhoitettu luonnonsuojelulain perusteella. Lähetin samana päivänä asiasta tiedon Ympäristöministeriöön, mistä ilmoitettiin, että "Viestisi välitetään Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen. Ely-keskus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin".

Seuraavana päivänä sain sähköpostia museomestari Heidi Björklundilta (Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto): "Keskustelin kyseistä sääksenpesää tarkastaneen rengastajan kanssa. Hän oli kuullut, että pesäpuu oli tullut kaadetuksi sähkölinjan siistimistöiden yhteydessä joulukuussa 2014. Rengastajan tietojen mukaan UPM (jolle kaadetut puut toimitetaan) kustantaa kalasääskille uuden tekopesän, jonka rakentamisen hoitaa Sääksisäätiö".

Ylempi kuva on otettu piilokojustani 28.4.2014 ja alempi 16.6.2014, jolloin pesässä oli jo kolme terhakkaa poikasta.

Kalas%C3%A4%C3%A4ski%20laskeutuu%20pes%C