Ison voimalinjan alla olevassa kalliorinteessä olen viime vuosina nähnyt useita kyykäärmeitä. Eilispäivä ei ollut erityisen lämmin, mutta aurinko kuitenkin paistoi sen verran, että ajattelin jonkun kyyn ehkä tuleen esiin kolostaan. Ennenkuin ehdin rinteeseen hirvi lähti juoksemaan tien toisella puolella olevasta pensaikosta. Siinä se oli ollut syömässä tuoreita pensaiden lehtiä. Vaikka hirvi kerran pysähtyikin ja katsoi taakseen, en saanut siitä kuvaa, kun oksia ja risuja oli edessä.  Nousin kalliorinteeseen ja ehdin ottaa kaiketi viisi askelta, kun huomasin kyyn edessäni. Otin muutamia kuvia, kun kyy oli jähmettyneenä paikalleen. Sitten se liukui hitaasti kiven alle. Kävin kallion laella ja kun palasin muutamassa minuutissa takaisin, se oli tullut uudelleen esiin, jolloin sain taas pari kuvaa lisää. Kuvattu 10.6.2012 Lappohjassa.