Päivän sää oli aurinkoinen, pakkasta 7 astetta, mutta pohjoisen puoleinen viima lisäsi purevuutta. Kiersin jälleen tutun reittini, kun muut metsätiet ovat täysin ummessa. Muutama päivä aiemmin kaksi pyytä nousi lentoon ruukin kohdalla soistuneen "joutsenlammen" ryteiköstä. Nyt katselin tarkasti samaa paikkaa, mutta en havainnut siinä lintuja. Samassa kolme pyytä kuitenkin lehahti maasta ylös ryteikön oksille. Kaksi niistä katsoi parhaimmaksi lentää metsän suojaan yhden jäädessä oksien taakse piiloon. Siirryin kyyryssä muutaman askeleen eteenpäin ja löysin oksien välistä aukon, mistä sain kuvattua lintua. Kun sain otettua alimmaisen kuvan, lintu lensi kaverindensa perään. Kuvattu 12.2.2011 Skogbyn ruukissa Hankoniemellä.