Kuvasin kahtena peräkkäisenä päivänä pienellä, aurinkoisella metsäaukiolla usean tunnin ajan sinisiipiperhosia  imemässä mettä kanervien kukista. Lopulta ne tottuivat läsnäolooni niin, että muutama sinisiipi laskeutui ojentamilleni vasemman käden sormille. Oikealla kädellä pitelin kameraa, missä oli lähikuvausobjektiivi (makro) ja sainkin aika tarkkoja kuvia. Edellisessä jutussani kerroinkin sinisiipiperhosten parittelusta. Sinisiipiperhosten eri lajien erottaminen toisistaan on vaikeaa, mutta kyseessä on todennäköisesti kangassinisiipiperhonen, joka on yleinen etelästä Pohjois-Suomen eteläosiin saakka. Perhosen siipien kärkiväli on ainoastaan 18 - 27 millimetriä. Kuvassa perhonen ei todellakaan istu kaljulla päälaella, vaan se on oman sormeni pää sormenjälkineen! Niin pieni on perhonen. Kuva on otettu 15.7.2010.